RMC-Metalli suunnittelee, valmistaa ja asentaa teräskaiteet asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Valikoimaan kuuluvat sekä porras- että tasokaiteet ja niitä voidaan asentaa ulko- ja sisätiloihin.
Teräskaiteita tehdään useimmin porrastoimitusten yhteydessä, mutta tarvittaessa teräskaiteet voidaan suunnitella ja asentaa myös erillisasennuksena. Eniten olemme tehneet teräskaiteita ja portaita julkis- ja yritystiloihin sekä taloyhtiöihin. Tilaajana on usein rakennusfirma tai rakennuttaja.
Olipa asiakas mikä hyvänsä, lähdemme aina suunnittelussa siitä, että ensin kartoitetaan tarve ja reunaehdot ja vasta sen jälkeen aletaan töihin. Vuodesta toiseen olemme saaneet hyvää palautetta kustannustehokkuudestamme, ripeydestämme ja hyvästä asiakaspalvelusta.


Teräskaiteiden ja käsijohteiden suunnittelu
Kaiteen suunnitteluvaiheessa määritellään esimerkiksi, millainen käsijohde kaiteeseen tulee. Käsijohde voidaan valmistaa esimerkiksi RST-putkesta tai muista materiaaleista tarpeen mukaan. Ennen valmistusvaiheeseen siirtymistä asiakkaalta pyydetään hyväksyntä, jolloin lopputulos on varmasti juuri sitä mitä on tilattu.
Teräskaiteiden valmistus ja pintakäsittely
Kun teräskaiteiden suunnittelutyö on tehty, aloitetaan osien valmistus, minkä lisäksi huolehdimme myös kaiteen pintakäsittelystä. Yleensä kaiteet toimitetaan joko kuumasinkitettyinä, maalattuina tai näiden yhdistelminä. Pintakäsittelyt ulkokaiteisiin tehdään pääosin kuumasinkityksellä, jonka ansiosta kaide kestää vaihtelevia sääolosuhteita erinomaisesti. Sisäkaiteita toimitetaan paljon myös maalattuina.


Kuinka teräskaiteiden asennus tapahtuu?
Pintakäsittelyn jälkeen toimitamme kaiteet paikan päälle ja tulemme paikan päälle asentamaan ne. Tässä vaiheessa ammattiasentaja antaa vielä viimeisen silauksen teräskaiteelle, ennen kuin se voidaan ottaa käyttöön. Useimmiten teräskaiteita asennetaan teräsportaiden yhteydessä. Tarvittaessa kaiteita kuitenkin toimitetaan ja asennetaan myös erillistilauksena.
Teräsrakenteiden CE-merkintä
RMC-Metallilla on standardin EN-1090-1:2009+A1:2011 mukainen CE-merkintäoikeus rakenteellisille hitsatuille teräskokoonpanoille ja tuotejärjestelmille. Toteutusluokat: EXC1 ja EXC2.
Tilaa kaiteet meiltä!
Teemme toimituksia ja asennuksia pääosin Etelä-Suomen alueella (TKU-TRE-HKI). Yli 15 vuoden kokemuksemme nojalla, voimme kehumatta väittää, että kuulumme alan parhaisiin teräskaiteiden toimittajiin.