Teräs­rakenteiden valmistus

RMC-Metallilta onnistuu teräsrakenteiden valmistus mm. taloyhtiöille, teollisuuslaitoksille ja rakennusliikkeille. Meillä on yli 15 vuoden kokemus teräsrakenteiden suunnittelusta ja valmistuksesta sekä muista terästöistä.

Toimintamme kolme peruspilaria ovat:

  • Teräsrakenteiden suunnittelu
  • Teräsrakenteiden valmistus
  • Teräsrakenteiden asennus

Ehdoton vahvuutemme on se, että tunnemme teräksen ominaisuudet ja mahdollisuudet poikkeuksellisen hyvin. Osoituksena tästä olemme suunnitelleet ja toteuttaneet laadukkaita teräsrakenteita asiakkaiden toiveiden mukaisesti jo 15 vuoden ajan. Suuri osa teräsrakenteiden suunnittelusta ja valmistuksesta on tehty mittatilaustyönä.

Teräksestä valmistettu mainostorni
Valmiit teräsrakenteet Karkkilan paloasemalla

Asiakaslähtöinen toimintamalli

Näiden 15 vuoden aikana asiakasymmärryksemme on kasvanut tasolle, jonka kanssa muiden on vaikea kilpailla. Asiakaslähtöiseen toimintatapaamme kuuluu, että toimintamme on kustannustehokasta ja laadunvalvonnasta huolehditaan asianmukaisesti. Pyrimme kaikin keinoin varmistamaan, että valmistamamme teräsrakenteet vastaavat täsmällisesti asiakkaamme välittömiä ja pitkäaikaisia tarpeita.

Hyvin valmistettu terästuote kestää erinomaisesti myös aikaa ja kulutusta, jolloin se pitää asiakkaan tyytyväisenä vielä vuosienkin jälkeen.

Katso yhteystietomme »

Suunnittelu

Rakennuskohteella on vastaava rakennesuunnittelija sekä arkkitehtisuunnittelusta vastaava arkkitehti. Voimme tarvittaessa täydentää kuvia ja tehdä niistä konepajalle sopivia. Hyväksytämme kaikki piirtämämme kuvat kohteen vastaavalla rakennesuunnittelijalla.

Suunnittelemme teräsrakenteet Solidworks-ohjelmistolla, jonka avulla mallinnamme suunnitelmat 3D-kuvina. Näin asiakkaamme saa jo suunnitteluvaiheessa selkeän ja havainnollistavan esityksen suunnitteilla olevasta rakenteesta.

Valmistus

Erikoisalaamme ovat tilaustyönä asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin toteutettavat teräsrakenteet. Meillä on luotettavaa osaamista ennen kaikkea teräsrunkojen ja täydentävien teräsrakenteiden, kuten katoksien, teräsportaiden ja teräskaiteiden suunnittelusta ja valmistuksesta.

Valmistamme teräsrakenteet moniin käyttökohteisiin
Teräsrakenteiden valmistus kohteen mukaisesti

Asennus

Olemme asentaneet teräsrakenteita hyvin erilaisiin kohteisiin. Erityisen vahvaa kokemusta meillä on teräsrakenteiden toteuttamisesta seuraavien tahojen tarpeisiin:

  • Julkinen sektori (koulut, päiväkodit)
  • Yritykset (liikekiinteistöt)
  • Teollisuus (täydentävät teräsrakenteet, hallirungot)
  • Taloyhtiöt (mm. teräsportaat ja teräskaiteet)

Teemme suurimman osan töistä suoraan rakennusliikkeille.

Pintakäsittely

Teräsrakenteen pintakäsittely antaa tuotteelle viimeisen silauksen. Sen avulla teräsrakenne suojataan korroosiolle altistavilta tekijöiltä ja se viimeistelee teräsrakenteen ulkonäön. RMC-Metalli toimittaa teräsrakenteita kahdella erilaisella pintakäsittelyllä:

  • Kuumasinkitys (kestää aikaa ja sopii erityisesti ulkotiloihin)
  • Maalaus (sopii sisätilojen teräsrakenteisiin. Saatte teräsrakenteet meiltä toiveenne mukaan jauhemaalattuina, märkämaalattuina tai palosuojamaalattuina)

Sertifikaatit ovat kunnossa

Meillä on standardin EN-1090-1:2009+A1:2011 mukainen CE-merkintäoikeus rakenteellisille hitsatuille teräskokoonpanoille ja tuotejärjestelmille toteutusluokissa EXC1 ja EXC2.

Teetä teräsrakenteiden valmistus meillä

RMC-Metallin toimipiste sijaitsee Forssassa ja asennuksia tehdään tarpeen mukaan koko Etelä-Suomen alueelle (Helsinki, Turku, Tampere). Kun tarvitset yhteistyökumppanin, joka todella tietää mitä tekee ja toimittaa taatusti juuri sitä mitä lupaa, ota yhteyttä RMC-Metalliin. 

040 8488 286   -

Copyright 2018 © RMC-Metalli Oy