Vuosikymmeniä laadukasta teräsosaamista

RMC-Metallin tarina alkoi 2000-luvun alussa, jolloin valmistimme toiminimellä teräsrakenteita teollisuuslaitoksille Forssan seudulla. Vuonna 2010 toimintaa lähdettiin laajentamaan pääkaupunkiseudun suuntaan ja yritys alkoi kasvaa. RMC-Metalli Oy rekisteröitiin 2014.

Tällä hetkellä yritys työllistää noin 20 henkeä ja lisäksi joukon alihankkijoita. Tekijöitä etsitään koko ajan lisää, ja etenkin hitsaajat ja asentajat ovat jatkuvassa haussa. Kasvupotentiaalia löytyy, ja tarkoituksena onkin laajentua tulevaisuudessa.

RMC-Metallin arvot

Vastuullisuus: RMC-Metalli haluaa olla hyvä työnantaja, joka pitää huolta henkilöstöstään. Pyrimme toimimaan vastuullisesti kaikilla osa-alueilla niin henkilöstömme, asiakkaidemme kuin työmmekin suhteen.

Ympäristön hyvinvointi: Ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Forssan seutu on järkivihreä, ja kierrätysmahdollisuudet ovat erinomaiset. RMC-Metalli kierrättää kaiken, minkä voi kierrättää.

Laatu: Rakenteiden ja tuotteiden laatu työmailla on osa ammattiylpeyttämme. Pyrimme kaikessa tekemisessämme, myös asiakaspalvelussamme ja toimituksissa, parhaaseen laatuun. Meille on myös tärkeää se, että työt tehdään alusta loppuun saakka oikeaoppisesti.

Valitse kumppaniksi teräsalan ammattilainen

Olemme toimineet yli 20 vuotta alalla ja tunnemme asiakkaidemme tarpeet ja vaatimukset erinomaisesti. Osaamme toimia joustavasti ja luotettavasti työmailla sekä reagoida mahdollisiin muutoksiin.

Toimitusvarmuutemme on huipputasoa ja työmme jälki on palvelulupauksemme mukaista – tyytyväiset asiakkaamme ja pitkät asiakassuhteet toimivat tämän lupauksen vakuutena. Jos etsit ammattimaista yhteistyökumppania, joka tuntee teräksen, ota meihin yhteyttä.

AAA luottoluokitus logo Suomen vahvimmat platina logo

Copyright © 2023 RMC-Metalli Oy